lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lomalla

Eka viikko reissusta palaamisen jälkeen menikin toipumiseen ;) Ja Casandralla oli myös uimakoulu. Sitten juhannusviikolla jäikin isäntä jo kesälomalla! Nythän sitten on varsin ihanat 4viikkoa, ei menoja, ei aikatauluja. Juhannusaattoa bietettiin tuttavaparheen kanssa, sääkin oli uhkailuja parempi :)

Kun oli kotopuolessa reissussa niin kävin tapaamassa mummuani. Kuten aina kun olen siellä päin. Mummuni täyttää jo 92 syksyllä. Olen aina käynyt paljon tapaamassa mummuani. Kun sain ajokortin, kävin siellä vähintään kerran viikossa. Yhtenä kesänä olin kodinhoitajana vanhalla herralla ja sieltä päästessä ajoin lähes aina mummulan kautta kotiin. Juotiin kahvit pihakeinussa ja juteltiin. Olen aina mummuni kanssa puhunut paljon,  politiikasta säähän ja kaikesta siitä väliltä ♡ Kun muistelen mummulaani niin ekana tulee mieleen pappa ja keinu, polttopuut, felixin suolakurkut ja perunalimppu jota mummulla oli aina tarjolla! Mummulan pihassa oli marjapensaita ja siellä oli myös valkoherukkapensas. Ja sellaista ei ollut kellään! Siksi olinkin erityisen onnellinen kun ekana kesänä tässä talossa asuessamme huomasin että myös tässä pihassa on valkoisia herukoita :) Kun vierailun jälkeen lähdin lasten kanssa pois mummuni luota itketti minua kovin.  Tytöt siitä huolestuivat ja kerroin heille että ei voi tietää että tapaanko mummuani enää koskaan. Sanavalmis 4veeni totesi siihen että - Niinhän se äiti vaan menee, vanhat kuolee ja uusia syntyy tilalle. Mitäpä siihen sitten sanoisi :) Mummu ♡

Leon on maistanut ensimmäisen maissinaksun!
Juhannustunnelmia!
Hymypoika!

Tämän kauden Nosh mallisto oli todellakin äidin makuun!

Kesäloman aljamista juhlistettiin raparperibritalla :P

Mummu ja tuttu maku lapsuudesta. Purkki on tosin vaihtunut!


Ja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti