sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Täytetekstiä

Mä harkitsin blogin aloittamista pitkään koska pelkäsin että a) mulla ei ole aikaa tehdä tätä ja kukapa haluaisi lukea blogia jota päivitetään kerrna kuukaudessa b)mitä jos joku lukee tätä?! ;) Mutta lupasin siis itelleni että kirjoitan tähän jotain vähintäänkin kerran viikossa ja nyt päiväksi on valikotunut sunnuntai. Ja mitä tuohon kohtaa b tulee niin en ole toistaiseksi kertonut tästä kuin yhdelle ystävälle!
Ostin jo reilu kuukausi sitten nämä lehdet ja molemmissa on ollut todella ihania ideoita. Leivotaan lehdestäkin jo tullut useita reseptejä kokeiltua ja lisää tulen kokeileen!

Tämä viikko oli superkiireinen, en tiedä kuinka onnistuin saamaan kaiken ohjelman yhdelle viikolle, huoh. Siitä johtuen käsityöt onkin jäänyt vähän vähemmälle. Maanantaina mulla oli tupperi-kutsut, en ole mitenkään erityisen ihastunut niihin "kippoihin" (anteeksi) mutta minusta kiva kutsua ihmisiä kylään! Leivoin sinne sitruunatorttua, jonka ohjetta olin kuolannut jo siitä asti kun pari joululehteä hankin!

Leivotaan lehdestä sitruunatorttu. Pohjana "vaalea kakkupohja" jossa reilusti voita, sitruunaa ja appelsiiniä, välissä sitruunakreemiä ja päällä tuorejuustokuorrute limellä maustettuna!

Tiistaina oli vuorossa kyläilyä. Keskiviikkona olin kyllä meidän kirjastolla neulomassa 3tuntia. Ihanaa luksusta, olla rauhassa, vähän vain väsymys meinasi painaa. Neulon vaaleanpunaista mekkoa lokakuussa syntyneelle prinsessalle. Siitä kuva sitten kun se valmistuu! Torstaina olisi ollut oma neulontakerhomme, josta kerron lisää tuonnenpana! Perjantaina tein töitä tuplavuoron ja se veikin sitten mehut täydellisesti. Lauantaina jaksoin kuitenkin iltapäivästä käydä tyttöjen kanssa uimassa. Illasta taas kokeilin ompelutaitojani ja tein trkoosta tytyöille tonttulakit mutta ne... no... ei onnistunut ihan niinkuin suunnittelin! Siitä syystä ei kuvaa taida niistä tulla! Sunnuntai on mennyt ihmetellessä. Ompelin tytöille "käsilaukut", olen inspiroitunut Ikean kankaista. Laukut löytyvät huomenna "kalenterin luukusta" :) Ja vaikka ompelinkin niitä tyttöjen tässä ympärillä pyöriessä niin sain ne harhautettua niin etteivät alkaneet kysellä mitä niistä tulee :D Joten niistä ei nyt ole kuvaa, ehkä myöhemmin.

Mä haluasin kamalasti osata ommella ja intoa tai uskallusta ei kamalasti puutu mutta taitoa... Toisaalta mä uskon myös siihen että harjoittelemalla oppii ja tänään ommellut käsilaukut toimikin "näin-ommellaan-vetoketju"-harjoituksina! Mä olen Ikean kankaiden lisäksi rakastunut erityisesti näihin kahteen taitavaan ja innostavaan yritykseen Hurmaava Nosh ja Ihana Paapii

Tytöilläni on myös paljon Noshin vaatteita. Ja pieneksi mainospuheeksi mainitsen siis toistamiseen kauniit ja kekseliäät kuosit, luomupuuvillan, suomalaisuuden, kestävyyden ja pikäikäisyyden, sekä hyvän jälleenmyyntiarvon! Suosittelen :D

Työpaikkani puut ja talon katut on kuorrutettu tilhillä! Niitä oli varmasti useampi sata ellei tuhat! Huikea siritys! Tässä ei vielä ole lunta mutta nyt jo sitäkin onneksi saatiin. Ja on joulukuu, ihanaa <3 Ensi viikolla onkin piparin leivontaa ja piparitalo kylän pystyttämistä! ;D

-Suvi-

2 kommenttia:

  1. Pöh, mulle et oo mitään kertonu!! =) Mie oon todennut sen, että jää tästä ainakin itselle kiva muisto, jos nyt muita lukijoida ei hirveästi kiinnostaisikaan.. Kivakiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä ajattelin odotella vähän aikaa ja selvitellä että onko musta tähän ennenkuin "kamalasti" alan mainostaan! ;D

      Poista