lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulua, joulua...

Olipa pitkä viikko :) Jotenkin sitä vaan odotti vapaita ja  unohti sen että sitä kuitenkin pitää tehdä töitäkin 5 päivää. Viikolla leivoimme tyttöjen kanssa vähän lisää pipareita!
Oli muka pakko saada Tupperwaren Hello Kitty muotteja =) Ja olihan ne ihanan näköisiä vielä tässä vaiheessa! Mutta ei sopineet ainakaan mun pipari taikinalle!
 Ei ihan muodot pysyneet, höh! Mutta toisaalta lapsille kelpasivat vallan hyvin! Taitaa tulla muoteista tytöille muovailuvaha leikkikaluja! Ehkä kuitenkin kokeilen vielä jollain toisella taikinalla. Tavallinen pikkuleipä taikina saattaa toimia paremmin mihin ei tule paljoa kohotusaineita. Tähän vielä palataan, nuorimmaisellani on tammikuun puolessa välissä synttärit niin jospa sinne sitten leivotaan kitty-keksejä!

Torstaina hiukan ahdisti kuin tuntui siltä että kaikki on niin tekemättä ja joulu tulee. Eilen kuitenkin sain kaikki hyvin valmiiksi.

Hedelmäinen pähkinäleipä

8dl piimää
2pss kuivahiivaa
4dl spelttijauhoja
2rkl siirappia
3tl suolaa
2tl kanelia
1dl öljyä
3dl murskattuja hasselpähkinöitä
3dl salaattisiemen sekoitusta (seassa oli yös karpaloita, olisko ollut Sallisen?)
3dl kuivattuja pehmeitä karpaloita (Pirkka)
1dl rusinoita
10dl tummia hiivaleipä jauhoja

Lämmitä piimä, sekoita kuivahiiva spelttijauhojen sekaan. Lisää piimään spelttijauhot+hiiva, siirappi, suola, kaneli, öljy ja kaikki siemenet, pähkinät, marjat ja hedelmät. Vaivaa sekaan hiivaleipäjauhot. Taikina jää aika "löysäksi". Anna kohota 30min. Vaivaa kevyesti ja jaa kahteen 1,5l voideltuun vuokaan. Anna kohota 30min. Paista uunissa alimmalla tasolla 200 asteessa 50-60min. Laita 30min jälkeen folio leipien päälle ettei leivän pinta pala. Anna jäähtyä liinan alla, jäähdyttyään ota pois vuoista ja anna "tekeytyä" liinan alla seuraavan päivään.

Ja hyvää oli! Toiseen leipään tuli kyllä hassu reikä keskelle :D Mutta hyvää oli kuitenkin, oikein täyttävää ja energiaa antavaa. Täydellistä aamupalaleipää. Leivän ohje oli Leivotaan lehdestä mutta hiukan sitä muokkasin, vaihdoin jogurtin piimään, aprikoosin karpaloihin, auringonkukan siemenet siemensekoitukseen ja lisäsin hiukan siirappia!

Lanttu ja porkkanalaatikon myös eilen väsäsin. Kokonaisista juureksista keitin soseet ja tein... ei mitään "ihmeliikkeitä" ihan peruslaatikot, kuohukermaa, voita ja mausteita.
Meillä oli mieheni kanssa jo viime vuonna haaveissa että olisimme tehneet sinappia, mutta jotnekin ei aika riittänytkään! Mä viime vuonna juuri ennen joulua lliukastuin ja nilkasta repesi kaikki nivelsiteet! Sitä vielä jouluna keppien kanssa konkattiin! Mutta eilen väsäsin sinappia!
Makeammassa
1dl sinappijauhetta
1,5dl kermaa
1dl hunajaa
1rkl sokeria
1tl etikkaa
suolaa
2rkl konjakkia (brändiä)

Kiehautin ja laitoin tölkkiin. Koostumuksesta tuli vähän turhan löysä, ensi vuonna pitää lisätä vähän maizenaa tai sitten munaa =)

Väkevämmässä
1dl sinappijauhetta
1,5dl kermaa
2rkl sokeria
suolaa
2rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi

Kiehautin, (liian kauan, juoksettui, pah!) Ja sitten purkkiin tämä oli rakenteeltaan ihan jees jos ei tuota juoksettumista huomaa! Mieheni kyllä korjas tilanteen kylmällä vedellä mutta jotain syystä se purkitus vaiheessa juoksettui uudelleen, mutta sehän ei makuun vaikuta!

Koirastakin piti perinteinen joulukuva ottaa =) Iloista joulua toivottaa Ilo!

Tänään vielä pitäisi rosolli ainekset pilkota, eilen ne jo keitin. Täytyy tehdä sienisalaatti ja käydä kuitenkin kaupassa. Oltiin niin reippaita että jo perjantaina käytiin muka kaikki hankkimassa mutta unohdin Lihahyytelön! Ja mun joulu ei tule ilman hyvä aladoobia tai hytinää tai millä nimellä sitä ikinä haluaakin kutsua :)

Viikolla kerkesin käymään myös paikallisen lankakaupan inventaario alessa ja sieltä mukaan tarttui sukkalankoja. Olen ystäväni lapsille luvannut neuloa sukat täksi talveksi ja kohta jo tulee kiire! Macig looppina onneksi nopeasti syntyy kaksi samalla kertaa :)

Ihanaa joulua!

-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti