maanantai 14. lokakuuta 2013

Ompeluksia


Kuten tuossa viime viikolla jo ehkä mainitsinkin että ompelu hommiin on ruvettava. Meillä on sellainen puoli lämmin eteinen, jossa on isot ikkunat. Olen ollut alusta saakka sitä mieltä että siihen ei voi verhoa laittaa. Isäntä on tietenkin ollut toista mieltä, se uskoo että verhot lämmön eristäjänä... Joo, varmasti toimiikin, sellaiset massiiviset ja paksut. Ja sellaiset kun tuohon laittaisi niin olisi pimeää :P
Mulla oli jopa jossain vaiheessa suunnitelma että teen paperinarusta roseetekniikalla ikkunan täyteen kukkasia. Joo, tein pari kymmentä jo totuus iski päin naamaa ;) Sitten suostuin valoverhotyyppiseen ratkaisuun.

Ikkunoista periaatteessa on suora näkymä lastenhuoneeseen ja kuljetaan tuosta saunaan. Mutta aikamoinen tiirailija pitää naapurin olla jos tuolta mitään näkisi. Ja onhan tietenkin tuo ovi normaalisti kiinni.
Löysin sitten kesällä Ikeasta pitsikangasta, josta ensimmäinen suunnitelma oli tehdä keittiöön verho. Ja on tämä siis edelleen tulossa. Kaupassa hoksasin sitten että toki tästä voi tehdä verhon myös eteiseen.
Meillä oli olemassa eteiseen valmis tanko joten kuja verhoon oli saatava. En halunnut tehdä taitosta. Ajattelin että luulisi sitä kangaskaupassa olevan valmiina jotain suikaletta tähän tarkoitukseen, ja jos ei olisi niin ostaisin kangasta ja ompelisin "suikaleita". Ja en ollut väärässä!
Mulle olisi kelvannut tälläinen systeemi mutta tässä se oli (tietenkin) viety vähän pidemmälle...
Eli tässä "suikaleessa" oli 5cm välein tälläisiä "siimoja"! Piti ihan lähteä tässä välissä tutkimaan kuitista että mikä tämän "suikaleen" virallinen nimi on. Se on verhonauha.
Ja tältä se sitten näyttää!
 
Eiköhän tuohon silmä totu!

Muita ompelu projekteja tälle päivälle oli  Nuken peitto
Arvatenkin Casandran itse valitsemasta kankaasta ;) Toiselle puolelle löysin palan fleeceä, peitto oli ehkä 40cm*40cm mutta niin vain neiti sen itsensä päälle laittoi kun meni nukkumaan. "Koska se on niin ihana!" :)

Toiselle piti sitten tehdä pupu-tyyny
Tämä kangas oli aivan mielettömän kaunista, ainut jossa oli pupun kuva. Vähän harmittaa ettei puussa istuva pöllö mahtunut mukaan, mutta en halunnut mahdottomasti kangasta ostaa kun ei sille mitään oikeaa tarkoitusta ollut.

Ja sitten itelle!
Mä olen tämän "hopea koivu"-kankaan ostanut jostain käsityökirpparilta, varmaan 3 vuotta sitten. Ja jo ostaessa tiesin että haluan siitä laukun. Nyt sain sen aikaiseksi, aikaisemmin ompelemani kesälaukku kävi jo ajankohtaan sopimattomaksi. Mä en tiedä miksi mua miellyttää tälläiset laukut, mutta nämä nyt vaan sopii mulle. Tavaraa on aina mukana enemmän ja vähemmän ja kohtahan sitä taas kantaa vielä enemmänkin ;)
En jaksanut alkaa ompelemaan vuorikankaaseen oikeaa taskua niin hurautin sitten vielä tuollaisn pika-pussukan vetoketjulla. Olen melko tyytyväinen tekeleeseen, vetoketjunkin sain menemään juuri niinkuin ajattelin. Ainoastaan "vetoketjun päät" tuotti vähän hankaluuksia eikä oli ihan niin siistit kuin olisin toivonut. Musta tuo kuosi on niin kaunis! :)

-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti